Rekry - Fade Creative

REKRY

Haemme osaavaa videokuvaajaa Kajaaniin vahvistamaan
Fade Creativen tiimiä.

Etsinnässä on aktiivinen tyyppi, joka tuottaa laadukasta videokuvaa ja kykenee suoriutumaan kuvauksista sekä jälkituotannosta itsenäisesti. Tarjoamme sinulle puolestaan monipuolisen ja luovuuttasi haastavan työtehtävän vakiintuneiden asiakkuuksien parissa.

Meistä

Fade Creative on 2018 perustettu tuotantoyhtiö. Osaamisemme keskiössä ovat videotuotannot, valokuvauspalvelut sekä sosiaalisen median markkinointi. Yritys syntyi yhden miehen intohimosta laadukkaiden ja modernien videotuotantojen tekemiseen. Tuotantomme ovat kasvaneet muutamassa vuodessa ja meille on syntynyt pitkäkestoisia asiakkuuksia.

Seuraavaksi haluamme työllistää alan osaajan vahvistamaan tuotantojamme.

Toimistomme sijaitsee Kajaanissa ja valtaosa tuotannoistamme sijoittuu Kainuun alueelle sekä pääkaupunkiseudulle. Asiakkaitamme ovat pääasiassa yritykset ja yhteisöt, joilla on tarve vaikuttaa ja tulla nähdyksi visuaalisten sisältöjen avulla. Tuotantojen laajuudet vaihtelevat lyhyistä somevideoista isompiin mainosvideoihin. Asiakkainamme ovat muun muuassa Kajaanin kaupunki, KAMK, Kainuun liitto, Valmet ja Kärcher.

Työstä

Työssäsi tarvitset omatoimisuutta, sillä haemme yrityksen kasvaessa tuotantoja itsenäisesti toteuttavaa tekijää. Luovan otteen ja kuvaamistaitojen lisäksi tarvitset kykyä suunnitella ja käsikirjoittaa videota sekä vahvaa editointiosaamista. Kuvauksen osalta sinulla tulisi olla jo kokemusta erilaisista tuotannoista (mainosvideot, somevideot), kuvattavien ohjaamisesta, monikameratuotannosta sekä kuvausympäristöjen hahmottamisesta. Livestream-tuotantojen hallitseminen katsotaan myös eduksi.

Toimistollamme on käytössä Adoben ohjelmistot (Premiere, After Effects, Audition) sekä Davinci Resolve.

Työtä tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa, joten työssä tarvitaan myös asiakaspalvelutaitoja ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Suurin osa tuotannoistamme toteutetaan suomeksi, joten suomen kielen tulee olla hallussa. Muiden kielten osaaminen nähdään kuitenkin etuna. Kuvauskohteiden välimatkat voivat olla pitkiäkin, joten ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat välttämättömiä.

Tarjoamme

Tarjoamme kiinnostavan ja luovuuttasi haastavan työnkuvan. Työaika on puolestamme neuvoteltavissa, otamme mielellämme osaavan tekijän hommiin kokoaikaisena tai osa-aikaisena. Myös työn laskuttaminen voidaan katsoa vaihtoehdoksi.

Työsuhde palkkatyössä on vakituinen ja yrittäjäpohjalta tekevän kanssa laaditaan yhteistyösopimus työstä. Työssä sovelletaan (tarvittaessa) 6 kuukauden koeaikaa.

Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää yrityksessämme. Meillä on käytössä myös Smartumin lounas- ja liikuntaedut, jotka saat käyttöösi. Lisäksi saat kattavan/joustavan työterveyshuollon.

Projektit ovat monipuolisia ja vaihtelevat lyhyistä tuotannoista useammasta videoista koostuviin kokonaisuuksiin. Fade Creativella on vakiintunut asiakaskunta, joten pääset työssäsi keskittymään tuotantojen toteuttamiseen. Työssä pääset tutustumaan samalla todella asiakkainamme toimiviin mielenkiintoisiin yrityksiin ja yhteisöihin niin Kainuussa kuin valtakunnallisesti.

Työtä voit tehdä Kajaanin toimistoltamme (Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani) käsin ja tarjoamme tarvittaessa ammattitason kuvauskaluston käyttöösi töiden hoitamiseen.

Haku

Lähetä CV:si ja hakukirjeesi osoitteeseen samu@fadecreative.fi otsikolla ”Kuvaajarekry”. Liitä hakemukseen toiveesi työajasta ja palkkauksesta sekä showreel aiemmista töistäsi. Haku on avoinna 16.4.2021 saakka.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Toimitusjohtaja Samu Rytkönen, samu@fadecreative tai 04578720906.